Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2025.

Ensimmäisen kampanjaviikon tunnelmia

Kuva
Kampanjastartti Tiistaina 4.3. vietettiin kampanjastarttia Fellmannia-talolla. Totuus siitä, millaista on tehdä aktiivista kampanjointia, käydä töissä ja olla äiti taaperoille löi vasten kasvoja. Tässä riittää työtä! Mutta syy, miksi lähdin ehdolle on se, että haluan sanoa tehneeni kaikkeni perheeni, läheisteni sekä yhteiskunnan eteen epävakaana aikana. Olen aina ajatellut, että joku päivä otan aktiivisemmin osaa poliittiseen päätöksentekoon. Ja tuo hetki tuli, kun Trump voitti presidentinvaalit ja alkoi horjuttamaan kansainvälistä turvallisuutta. Joka puolelta kuului: “jonkun täytyisi tehdä jotakin”! Jolloin mietin, että jos kaikki odottavat jotakuta, kukaan ei tule. Pidän itseäni erittäin vastuuntuntoisena, rehellisenä ja heikompaa puolustavana ihmisenä, ja ne ovat piirteitä, joita tällä hetkellä vallanpitäjiltä toivoisin. Tiistaina siis juhlistimme sitä, että Lahden Kokoomus jätti täyden 88 ehdokkaan listan ehdokkaista vaaliliitossa RKP:n kanssa. Tutustuimme keskenämme ja otimme val...

Naisten terveyden vuoro on nyt! Kokoomusnaisten webinaari keskiviikkona 26.2.25

Kuva
Viime viikon keskiviikkona Kokoomusnaiset pitivät webinaarin, jonka aihe oli minulle läheinen. Synnyttäneenä naisena olen itse kohdannut naisten terveydenhuoltoon liittyviä epäkohtia ja tietoinen siitä, millaisia erityistarpeita naisilla on terveydenhuoltoa kohtaan. Olin siis innoissani siitä, että tällainen webinaari järjestettiin ja aiheesta käytiin keskustelua. Illan avasi juontajana toiminut kansanedustaja Pihla Keto-Huovinen. Aloituspuheenvuorossaan hän nosti esille, ettei naisten terveys ole marginaali-ilmiö eivätkä naiset ole vähemmistö vaan todellisuudessa me puhumme puolesta väestöstä. Tiesitkö sinä, että suurin osa maailmanlaajuisesta lääketieteen tutkimuksesta on tehty olettamuksella, että keskiarvoinen potilas on mies? Tällaisessa tieteellisessä lähestymisessä, että miehen anatomia voi edustaa koko ihmiskuntaa, olemme ohittaneet kokonaan miesten ja naisten rakenteelliset ja hormonaaliset erot hoitomuotojen suunnittelussa. Webinaari-ilta rakentui kahdesta suuremmasta kokonai...